"Pahanlaatuisuuteen viittaavia pesäkemuutoksia ei todeta. Kainaloissa ei poikkeavia imusolmukkeita. Palpoitu resistenssi, mikä koostuu säännöllisestä normaalirakenteisesta kudoksesta. Toistaiseksi ei toimenpiteitä. Mikäli pesäke kasvaa, muodostuu painetta tai oireet lisääntyvät, kontrolli."
Se viimeinen Aamen haettiin tänään radiologilta ultraäänestä. Ultraäänessä ei havaittu kasvaimeen viittaava. Se miksi kyhmy on muodostunut, niin ei tiedetä. Radiologi totesi jo heti aluksi, ettei kyhmy vaikuta huolestuttavalta. Kerroin hänellekin tätä tarinaa ja julkisen puolen toiminta sai kyllä negatiivista palautetta. Radiologi totesi, että onneksi vaikutan selväjärkiseltä, joku muu olisi noin esitettyyn diagnoosin hajonnut. Olisinkin varmaan jos tukiporukka ympärillä ei olisi pitänyt mulla järjen päässä ja jos itsellä ei olisi jonkin verran koulutusta terveysalalta. Ihan kaikkea en purematta niele, vaikka sen lääkäri sanoisi, kun oireet on jotain ihan päinvastaista. Miten käy niiden kohdalla, joilla ei ole sitä tukiporukkaa ja joilla ei mahdollisesti ole niin hyvä tuuri kuin minulla? En halua edes ajatella.
Kasvainta minulla ei siis tällä hetkellä ainakaan ole. Edelleen on lämpöä, mutta sen voi olettaa levolla menevän ohi, jos ei niin sitten takaisin lääkärin pakeille. Vointi on kyllä hurjasti parantunut ja eiköhän se tästä kokonaan parane 😊. Stressi pitäisi saada minimiin, mutta en tiiä onnistuuko se kovinkaan hyvin ennenkuin työasiat on taas selkeät. Aina voi yrittää.
Nyt kun luen tuota postausta tästä aiheesta ja kuinka päivät meni, tunnen väkisinkin itseni vähän tyhmäksi. Miten olen voinut ajatella ja tuntea noin? Mitään kasvainta ei kuitenkaan ollut. Miten olen ollut niin tyhmä, että olen ottanut stressiä "tyhjästä"? Onko tämä kaikki kuitenkin vain psyykkistä? Olenko ajanut itseni vain niin kovaan ylikuntoon ja psyykkiseen stressiin, että kehon oli pakko vastata, että nyt riittää? Vai onko tämä vain iän tuomaa?
Mietin hetken, että miten paljon tätä viittin julkisesti kertoa. Kuitenkin yksityinen asia ja kun olemassa on superpessimistisiä ihmisiä, jotka saavat ilon- ja varmuuden tunteen terveydestä käännettyä kuitenkin epäilykseksi ja epävarmuudeksi. Etenkin sellaiset ihmiset, jotka eivät ole ikinä eläneet siinä epävarmuudessa omasta terveydestään. Mikäänhän ei ole niin varmaa tässä maailmassa, kuin epävarmuus ja itse en aio elää epävarmuudessa. Oireita jos tulee niin tutkittavaksi. Piste. Siihen saakka olen terve.
Nyt jo kuitenkin tiedän, että oli oikein kertoa tämä julkisesti. Olen saanut useampia yhteenottoja, jotka saaneet vertaistukea tilanteestani tai ovat kokeneet aivan samoja tunteita. Heitä kaikkia on yhdistänyt se, ettei kukaan ole tiennyt tai vain joku on tiennyt heidän tilanteesta. Osalla ollut parempi onni ja osalla huonompi, kaikki kuitenkin selviytyneet ja selviytymässä ❤. Ymmärrän täysin miksi asiasta ei haluta kertoa. Ensimmäinen on se, ettei halua huolestuttaa läheisiä ja ystäviä. Heille isku voi olla kovempi kuin jopa itselle. Toinen on läheisten, ystävien ja kaverien ennalta arvaamaton reagointi tilanteeseen. Toiset tosiaan saattavat käyttäytyä, kuin olisit jo valmiiksi kuollut. En osaa varmaksi muiden osalta sanoa, mutta itse koin ensimmäisen pysäyttävän diagnoosin jälkeen tärkeäksi, että vain kuunneltiin ja että tiesin avun olevan lähellä jos sitä jostain syystä tarvitsisin. Muuten en olisi halunnut asiaa sen enempää läpi käydä tai että kukaan olisi asiaa sen enempää esille tuonut. Normaalia elämää ja normaalia käytöstä ihmisiltä.
Olen tämän ansiosta myös oppinut tuntemaan paremmin ystäviäni ja ajattelemaan elämää vähän eri tavoin. Yllättävän huonosti sitä tuntee treenikamuja sen yhteisen kuplan ulkopuolella, vaikka aikaa vietetään paljon yhteisissä treeneissä. Ja miten usein sitä tulee esimerkiksi treenikavereilta kysyttyä, että "kuinka sä voit tai mitä kuuluu?". Kuulostaa ehkä hieman radikaalilta, mutta kerkesin miettimään noina epävarmuuden päivinä jopa, mitä muuttaisin elämässäni ja mitä haluaisin tehdä jos syöpä todetaan ja se on mahdollisesti jo pitkälle edennyt. Joitain asioita muuttaisin ja tulen ne muuttamaan.
Minulla oli tällä erää hyvä tuuri, joten tilastot huomioiden jollain toisella ei ole. Toivon paljon jaksamista niille, ketkä elävät epätietoisuudessa tulevasta terveytensä osalta ❤ ja muille: muistakaa vaalia hyvää terveyttänne, koska se on arvokkainta mitä voitte saada.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti