tiistai 27. maaliskuuta 2018

Mietteitä haun rakentamisesta

Nyt talven aikana on tullut taas vierailtua useammassa hakuryhmässä tekemässä ilmasutreenejä. Sitä usein sokeutuu  omalle ja oman ryhmän tekemiselle, mutta muiden ryhmien kanssa pääsee näkemään ne todelliset haasteet lajin harrastamisessa. Vierailen haussa tosi paljon muissa ryhmissä. Tähän suurin syy on, että haluan yleistää koiralle oman ryhmän kanssa opitut asiat kaikkia ryhmiä ja maalihenkilöitä koskeviksi sekä opettaa työskentely erilaisissa maastoissa ja erilaisilla piiloilla. Tyypillisin ongelma jonka näkee hakukoiralla on motivaation puute eli koira ei ole riittävän motivoitunut etsimään maalihenkilöä. Koira saattaa osata jo kaiken mahdollisen mm. risteilyt, tyhjät, suorat pistot, hallinnan, mutta todellinen halu löytää maalimies puuttuu. Itse kuulun niihin harrastajiin, jotka tekevät vuosia pelkkää perusharjoitusta eli aina löytö. Toinen tyypillisin ongelma on epävarmuus ja ohjaajasidonnaisuus. Itse pidän hyvin tärkeänä, et koiralle opetetaan alusta saakka itsevarma ja jopa omien päätöksien ja ratkaisujen tekeminen. Haluan, että koira näkee minut vain etsittävän alueen rajojen  näyttäjänä aluksi ja myöhemmin antamassa enemmän suuntaviivoja sen piston rajatusta alueesta. Hyvin paljon näkee sitä että koira passivoituu ja ohjaaja hätääntyy asiasta ja alkaa antamaan enemmän käskyjä tai jopa pahimmassa tapauksessa auttamaan koiraa. Loputon kierre on valmis. Kun koiralla on motivaatio kunnossa löytää maalihenkilö, niin se kyllä ettii sen maalimiehen vaikka kuusta, eikä siihen tarvita kuin yksi käsky. Aavalla on tasan kerran jäänyt kokeessa maalihenkilö. Kyseessä oli tiheä metsikkö Espoossa, jossa oli kuulemani mukaan 30-40 kiinteää umpipiiloa. Keskilinjalta näki metrin eteensä, että koiran työskentelystä metsässä ei ollut kellään havaintoa. Tosin tuostakin kolmosen kokeesta saatiin tulos. Pöystin kanssa jatketaan samoilla hyväksi havaitulla metodeilla, erolla että Pöysti on rullakoira. Kolmas tyypillinen ongelma on ilmaisuissa ja tyypillisesti molemmissa ongelma on epävarmuudessa. Koira on epävarma haukussa ja tekee aluksi jotain ihan muuta ja ilmaisussa tarkkailee ohjaajan liikkumista. Haukku saattaa katkeilla tai koira saattaa hakeutua hallintaan. Monet ovat sitä mieltä, että haukkuvalla koiralla pitää olla riittävästi pokkaa haastaa maalimiestä. Itse en näe, että sen perusteella pitäisi valita ilmaisua. Vaan enempi sitä mieltä, että sitä saat mitä vahvistat. Jos koira on hieman epävarma vieraiden ihmisten seurassa, mutta hyvä haukkuinen, niin ei sitä tarvitse opettaa ja omasta mielestäni ei pidäkään opettaa haastamaan maalimiestä. Jos itse tekisin haukkuvan niin opettaisin sen haukkumaan jalkoja oli se varma tai jotain muuta. Jos koira on niin epävarma, että ei todellakaan voi epävarmuuden vuoksi miettiä siitä haukkuvaa, niin kannattaa ehkä miettiä onko sellainen koira hakukoira. Epävarman koiran laittaminen rullakoiraksi on mielestäni virhe. Jos koiralla on yhtään taipumusta olla enempi ohjaajasidonnainen tai sen kouluttamisessa on kiirehditty, on vielä epävarma toiminnastaan ja maalimiesmotivaatio ei ole huipussaaan, niin olen aivan varma valeilmaisujen tulemisesta mukaan kuvioihin. Yhteenvetona kaikesta: kun maalimiesmotivaatio on kunnossa, kaikki muu tulee käytännössä ilmaiseksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti